maanantai 19. toukokuuta 2014

Lapset ja piha

Kun muutimme tähän, ei ollut lapsista tietoakaan. Pari vuotta ehdin mylläämään pihalla kaiken vapaa-aikani, ja tällä kasvuvyöhykkeellähän se tarkoittaa jo reilua kuutta kuukautta vuodessa.  Kokemusta ja tietoa ei niinkään ollut, kuntoa ja intoa senkin edestä.

Kolkkaan jos toiseenkin ilmestyi kukkapenkki. Halusin päästä liiasta nurmikonleikkuusta eroon ja onnistuin niin hyvin, että kun piti alkaa laittamaan pihaa myös lapsille, meinasi mennä sormi suuhun sijoittelun kanssa.

Jotkut ratkaisut toimivat hyvin lastenkin leikeissä: Kukkapenkin ja aidan välissä kulkee hakepolku pihatöiden helpottamiseksi. Voi käyttää myös rallipolkuna.



Hiekkalaatikon lisäksi keinut ovat must. Olisin halunnut sellaiset hienot, monia vuosia kestävät puiset. Ja tietysti kalliit. Oheisen härpättimen sai reilulla satasella ja se saa kelvata toistaiseksi. Ruma kuin mikä. Eikä voi sanoa, että sulautuisi ympäristöönsäkään. Helposti siirrettävä, kunhan vain olisi pihassa tasainen paikka, johon siirtää...

Viime kesän keinujat.

Polku penkissä helpottaa lasten osallistumista pihatöihin kummasti. Tai näin haluan ainakin itselleni uskotella. Viime kesänä painettiin vielä tossut savessa keskellä penkkiä kastelemassa kukkia, mutta ehkä tänä vuonna on toisin.



Jotain hyvääkin kukkahamsteriksi ryhtymisestä on ollut. Kun istuttaa pihaan tarpeeksi paljon kukkia, ei haittaa, vaikka muksu "silittelisi" muutamat helmililjat muuskaksi.


Lapsia voi käyttää myös mittatikkuina. Tosin mitattava ja tikku kasvavat kumpikin vaihtelevalla vuosivauhdilla.

Amerikanpihlajan kasvutahti taitaa olla puoli metriä vuodessa...

Vielä mahdun väliin.

Nyt pitäisi saada paikka trampoliinille ilman että pihasta menetetään viimeinenkin nurmikkoaukea. Olen tuijotellut pihalla useamman tunnin, mutta valmista ei ole tullut. Ei sen puoleen, ei ole trampoliiniakaan vielä. Mutta pari päivää sitten välähti. Jospa siirtäisinkin osan takapihan kukkapenkistä toisaalle ja työntäisin puolet (nelimetrisestä) trampoliinista jäljelle jäävän havuryhmän sisään? Eihän siinä ole kuin 40-senttinen kohopenkki. Ja pioneja.

Siirsin pionit tänään hurjassa 28 asteen helteessä. Tämän on parasta osoittautua ihan h***n hyväksi ideaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirsitkö sinäkin tänään jotain?