On kai jokseenkin selvää, ettei laihduttaminen ole viime aikoina inspiroinut siinä määrin, että saavutuksista olisi ollut blogitekstiksi asti. Kevään koittaessa kilojen karistaminen olisi tietysti se akuutimpi juttu, mutta ei nyt ehdi. Nyt on kevät. Ja se tarkoittaa tällä tontilla armotonta nurmikon ylöskaivamista ja talven aikana hioutuneiden suunnitelmien toteuttamista.
Valitettavasti nämä hioutuneet suunnitelmat tuppaavat aina vähän matkalla muuttumaan... Kun piti kaivaa kuoppa, mutta se täyttyikin heti kaivamisen jälkeen vedellä. Kun piti kaivaa iso kuoppa, mutta vastaan tulikin iso kivi. Kun kaivoin kukkapenkin ison kiven ympärille ja puolen vuoden päästä tuli kaivuri ja kaivoi takapihalle puolen omakotitalon mentävän reiän. You get the point?
Tämä blogi on tarkoitettu omaksi ilokseni ja muistini tueksi. Ja ei kai pahitteeksi olisi, jos jonakin vuonna osaisi ottaa opikseen edellisten vuosien virheistä ja "hyvistä ideoista". Mukaan pääsevät silti kurkkaamaan muutkin, tervetuloa siis siirtopuutarhaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Siirsitkö sinäkin tänään jotain?