Hus, nurmikko!

Pari ensimmäistä kesää meni aitaa istuttaessa, puita kaataessa, kiviä pois kärrätessä ja yleisessä haahuilussa. Keväällä 2009 uskalsin istuttaa etupihallekin jotain. Kesti ilmeisesti pari vuotta tajuta, että maatahan se vain on, kovin suuria virheitä ei voi pihan kanssa tehdä (ainahan sen kasvin voi siirtää, jos ei ensimmäinen paikka miellytä).

Kevät 2009

No eipä ollut kovin kummoinen väkerrys tämä ensimmäinen reikä nurmikkoon. Kaivamiseen meni tunti jos toinenkin, mutta en keksinyt parempaakaan tekemistä...

Kesä 2009, jostain se on uskallettava aloittaa.

Keväällä istutetuista tuijista yksi heitti henkensä, kahdesta taisi kärvähtää latva. Vain yksi kolmesta on enää alkuperäisellä paikallaan, mutta nyt mietityttää, mihin sen toisen hengissä selvinneen olen pistänyt...

Alkukesä 2010.

Puff. Kesä 2010. Tuolla taitaa olla se tuijakin.

Piha näyttäisi huomattavasti isommalta, jos ei kasvattaisi kukkapenkkejä aitaan kiinni. (Vielä isommalta se näyttäisi, jos ei olisi kukkapenkkejä olleenkaan.) Mutta kyllästyin kanttamaan sekä aidan että kukkapenkin reunustoja, ja tällä tyylillä saa aika monta metriä vähemmän kantattavaa. Takana näkyvän kukkapenkin ja aidan välissä on samasta syystä nykyään haketta.

Kevät 2011, lapio käynnistetty.

Marjapensaat penkissä odottelemassa pääsyä takapihalle, kesä 2011.

Kesä 2013. Aika pörheää jo. Ihan niin kuin tuonne tarvitsisi tehdä polku, hmmm...

Lapset ja piha

Kun muutimme tähän, ei ollut lapsista tietoakaan. Pari vuotta ehdin mylläämään pihalla kaiken vapaa-aikani, ja tällä kasvuvyöhykkeellähän se tarkoittaa jo reilua kuutta kuukautta vuodessa.  Kokemusta ja tietoa ei niinkään ollut, kuntoa ja intoa senkin edestä.

Kolkkaan jos toiseenkin ilmestyi kukkapenkki. Halusin päästä liiasta nurmikonleikkuusta eroon ja onnistuin niin hyvin, että kun piti alkaa laittamaan pihaa myös lapsille, meinasi mennä sormi suuhun sijoittelun kanssa.

Jotkut ratkaisut toimivat hyvin lastenkin leikeissä: Kukkapenkin ja aidan välissä kulkee hakepolku pihatöiden helpottamiseksi. Voi käyttää myös rallipolkuna.

Hiekkalaatikon lisäksi keinut ovat must. Olisin halunnut sellaiset hienot, monia vuosia kestävät puiset. Ja tietysti kalliit. Oheisen härpättimen sai reilulla satasella ja se saa kelvata toistaiseksi. Ruma kuin mikä. Eikä voi sanoa, että sulautuisi ympäristöönsäkään. Helposti siirrettävä, kunhan vain olisi pihassa tasainen paikka, johon siirtää...

Viime kesän keinujat.

Polku penkissä helpottaa lasten osallistumista pihatöihin kummasti. Tai näin haluan ainakin itselleni uskotella. Viime kesänä painettiin vielä tossut savessa keskellä penkkiä kastelemassa kukkia, mutta ehkä tänä vuonna on toisin.

Jotain hyvääkin kukkahamsteriksi ryhtymisestä on ollut. Kun istuttaa pihaan tarpeeksi paljon kukkia, ei haittaa, vaikka muksu "silittelisi" muutamat helmililjat muuskaksi.

Lapsia voi käyttää myös mittatikkuina. Tosin mitattava ja tikku kasvavat kumpikin vaihtelevalla vuosivauhdilla.

Amerikanpihlajan kasvutahti taitaa olla puoli metriä vuodessa...

Vielä mahdun väliin.

Nyt pitäisi saada paikka trampoliinille ilman että pihasta menetetään viimeinenkin nurmikkoaukea. Olen tuijotellut pihalla useamman tunnin, mutta valmista ei ole tullut. Ei sen puoleen, ei ole trampoliiniakaan vielä. Mutta pari päivää sitten välähti. Jospa siirtäisinkin osan takapihan kukkapenkistä toisaalle ja työntäisin puolet (nelimetrisestä) trampoliinista jäljelle jäävän havuryhmän sisään? Eihän siinä ole kuin 40-senttinen kohopenkki. Ja pioneja.

Siirsin pionit tänään hurjassa 28 asteen helteessä. Tämän on parasta osoittautua ihan h***n hyväksi ideaksi.

Omppo, luovuta jo!

Kun piha ammotti aikanaan tyhjyyttään, piti ostaa puu. Koska puuthan ovat kauniita, antavat tuulen- ja näkösuojaa ja luovat korkeuseroja pihaan. No ei ollut ehkä ihan noin korkealentoiset suunnitelmat alussa. Kunhan ostin pari koristeomenapuuta kaupasta ja aloin kaivaa kuoppaa.

Homma tuntui yksinkertaiselta: Valkataan puu. Valkataan paikka. Aletaan kaivaa. Okei, valkataan uusi paikka, koska ensimmäisessä kuoppa täyttyy vedellä nopeammin, kuin ehdit kaivaa. (Meidän tonttimme kohdalla sijaitsi aikaisemmin jonkinlainen suolampi, onneksi nykyään on jo kuivempaa.) Siirretään Puu nro 1 uuteen paikkaan, jolloin Puu nro 2 täytyy myös siirtää uuteen paikkaan.

Hus pois, rääpäle! Minä olen isompi, sanoi Kirjailija.

 No ei siinä ihan huonosti käynyt. Pihan ainoa alkuperäinen, pienikasvuinen Linnanmäki, pääsi etupihalle ihan hyvään paikkaan.

Ei nyt jumiuduta tuohon toispuoleisuuteen.

Sitten voidaan ihastella etupihan Kirjailijan kaunista kukintaa. Seuraavana vuonna voidaan heittää puu pois, koska jättiläisjänikset ovat menneet aidoista läpi ja järsineet puun muodottomaksi.

Komiaa oli.

Mutta toinen näistä isoista Kirjailijoista päätti jäädä henkiin. Tietysti juuri silloin, kun minä olin päättänyt, että nyt se saa lähteä.

Lisää pihaasi tyylikkäitä sisustuselementtejä, esim. ympärivuotinen kanaverkko.

Olin ajatellut, että istutan puun tilalle vielä yhden tuijan ja hep, havuryhmä on valmis. Tosin edellisen postaukseni perusteella tämäkään ei tietysti ole varmaa. Mutta tässä sitä siis nyt ollaan pattitilanteessa jo toista vuotta. Viime talvena jätin jo puun suojaamattakin, jotta jänikset voisivat päästää sen armollisesti päiviltä ja päätöksenteko helpottuisi kummasti. Mutta mitä vielä, ne eivät edes koskeneet siihen!

Ahtaaksi alkaa käydä...

Vinkkejä muille pihailijoille:
1. Päätä kerralla, mihin puusi pistät ja anna sen olla sen jälkeen rauhassa.
2. Timanttituijat vaativat TILAA. Ei mitään ruppaista metriä vaan kaksi, jos et halua niiden kasvavan kiinni toisiinsa. Katso Ei näin -mallia yläpuolelta.

Ei tartte siirtää - lähen ihan ite.

Timanttituijat ovat tällä mäellä suosiossa, niin myös tässä pihassa. Ja mikäs siinä, kaunis, sopusuhtaisen kokoinen havu pieneenkin pihaan. Kasvatusohjeet suosivat varjoa ja puolivarjoa, mutta koska ei nyt sattunut sellaista paikkaa olemaan tarjolla, kaikki tämän pihan tuijat joutuvat kasvamaan täydessä auringossa. Kasvuvaatimuksethan on tehty kokeiltaviksi. Miksi uskoa, mitä muut ovat asiasta kirjoittaneet, kun voit kokeilla ihan itse!

Ensimmäinen kukkapenkki.

Ainakin tässä pihassa tuijilta kesti kolmisen vuotta juurtua ennen kuin kunnon kasvu alkoi. Ilmeisesti kasvattivat juuristoa oikein urakalla. Tein aikanaan empiiristä maaperätutkimusta yrittämällä siirtää yhtä yksilöä - jäi siirtoyritys vain yritykseksi.

Tuijat selvisivät rakennusmateriaalienkin keskellä.

Kun talon laajennusosa oli saatu valmiiksi, alkoi kahdessa takapihan tuijista näkyä yhtäkkiä ruskettumisen merkkejä. Kun niitä heinäkuusta asti oli ahkerasti tuijotellut, olivat ne syyskuussa valmiita poikki sahattaviksi. Puutarhamyymälästä kyselin selitystä, mutta joskus kuulemma vain käy näin. Mikä lie virustauti kyseessä. Nyt olenkin vahtinut jäljelle jääneitä lievän kauhun vallassa. Vuosien kasvatus ja odotus saattaa olla ohi parissa kuukaudessa.

Ruskettuu, ruskettuu...

90-senttinen mittatikku jäljellejääneiden välissä.

Niin juntti sitä pitää kuitenkin olla, että ostin tuijia viime syksynä vielä muutaman lisää. En ole sataprosenttisen varma, onko lopullinen paikka tuossa, mutta johonkin oli syksyllä reiät tehtävä. Ehkä tässä on vielä tämä kevät aikaa siirtää ne parempiin asemiin... Kun on se puutarhaporttikin ostettuna.

Uusimmat tuijat pääsivät keskelle takapihaa.