Tänä vuonna ehdin toteuttaa suurimman osan visioistani jo huhti-toukokuun aikana, joten kesäkuun saattoi pidellä sadetta sisällä ja heinäkuun lomailla pitkin ja poikin Suomea. Koska heinäkuussa ei satanut oikeastaan pisaraakaan, ei rikkaruohojen nyppiminenkään käynyt kauheasta työstä. Elokuussa koitti paluu päiväkotiarkeen ja kaatosade lannisti pihakaivuusuunnitelmat pelkkien ajatusten tasolle.
Mutta tänään ei satanut kuin puoli päivää! Se tarkoitti, että aamulla ehti leikkaamaan kostean nurmikon ennen sadetta ja rynnätä puutarhamyymälän perenna-aleen ja päätyä ostamaan "vielä muutaman" rehun lisää, koska ei viitsinyt kesken kaatosateen lähteä autollekaan.
Pihakasvien kanssa olen kaavoihin kangistuvaa lajia. Samat tutut lajit hieman eri lajikkeina ovat tarttuneet kaupasta suht helposti mukaan, mutta siitä on seurauksena piha, jonka joka nurkassa on pioneita, päivänliljoja, kurjenmiekkoja ja syysleimuja. Tänä kesänä olenkin hankkinut uusia kasveja ainoastaan sillä mielellä, että jotain uutta on pihaan myös uskallettava tuoda.
Alennusmyynti on mitä mainioin keino saada suunnitelmiin vipinää. Terrasta kotiutuivat hieman muotopuoliksi lajitellut hortensiayksilöt Vanille Fraise ja Pinky Winky, jotka eivät kokonsa puolesta olleet ihan niitä parhaimpia heräteostoksia... Muutaman kivikkokasvinhan nyt tunkee minne vaan, mutta parimetrinen hortensia onkin jo toinen juttu.
![]() | |
| Pinky Winkyillä on nyt tilaa pörhistellä. |
![]() |
| Plop. Omenapuu sai häädön jo aiemmin. |
Tänään kävimme tyttöjen kanssa Puutarhakeskus Jaakkolan perenna-alessa ja kerrankin oli tarjous kohdillaan ja tytötkin pääsivät valkkaamaan suosikkinsa koppaan. Alkukesästä olimme jo ostaneet muutaman päivänhatun ja palloesikon - pinkki kun on sekä äidin että tyttären mieleen. Nyt täydensimme valikoimaa kuitenkin kaikella uudella ja erilaisella. Ankara googletus alkoi kotona, mitä sitä nyt tulikaan hommattua.
Pihaan muutti näköjään ainakin törmäkukka, sulkavaleangervo, talvisaippo, varjoyrtti, jaloritarinkannus, punapiikkipäivikki, alppiasteri, espanjankurjenpolvi, verikurjenpolvi, tuoksumatara, hopeaikiviuhko ja hopeamaruna. Pikainen tutkinta paljasti, että tuoksumatara leviää kai riesaksi asti, varjoyrtti tarvitsee OIKEASTI varjoa ja puolet lopuista haluaa asua kuivassa kivikossa. No, kuivuutta on tuossa taatusti tarjolla, kivikon askartelin pihassa pyörineistä kivistä. Levitköön rehut sitten mihin haluavat.
![]() |
| Lappuja on kuin arboretumissa ikään. |
![]() |
| Pihlajanmarjoja piisaa! |



