Hus, nurmikko!

Pari ensimmäistä kesää meni aitaa istuttaessa, puita kaataessa, kiviä pois kärrätessä ja yleisessä haahuilussa. Keväällä 2009 uskalsin istuttaa etupihallekin jotain. Kesti ilmeisesti pari vuotta tajuta, että maatahan se vain on, kovin suuria virheitä ei voi pihan kanssa tehdä (ainahan sen kasvin voi siirtää, jos ei ensimmäinen paikka miellytä).

Kevät 2009

No eipä ollut kovin kummoinen väkerrys tämä ensimmäinen reikä nurmikkoon. Kaivamiseen meni tunti jos toinenkin, mutta en keksinyt parempaakaan tekemistä...

Kesä 2009, jostain se on uskallettava aloittaa.

Keväällä istutetuista tuijista yksi heitti henkensä, kahdesta taisi kärvähtää latva. Vain yksi kolmesta on enää alkuperäisellä paikallaan, mutta nyt mietityttää, mihin sen toisen hengissä selvinneen olen pistänyt...

Alkukesä 2010.

Puff. Kesä 2010. Tuolla taitaa olla se tuijakin.

Piha näyttäisi huomattavasti isommalta, jos ei kasvattaisi kukkapenkkejä aitaan kiinni. (Vielä isommalta se näyttäisi, jos ei olisi kukkapenkkejä olleenkaan.) Mutta kyllästyin kanttamaan sekä aidan että kukkapenkin reunustoja, ja tällä tyylillä saa aika monta metriä vähemmän kantattavaa. Takana näkyvän kukkapenkin ja aidan välissä on samasta syystä nykyään haketta.

Kevät 2011, lapio käynnistetty.

Marjapensaat penkissä odottelemassa pääsyä takapihalle, kesä 2011.

Kesä 2013. Aika pörheää jo. Ihan niin kuin tuonne tarvitsisi tehdä polku, hmmm...