Talon laajennusta

Aloimme laajentaa taloa syksyllä 2010, kun olimme vuoden päivät olleet lopen kyllästyneitä työskentelemään takka- ja makuuhuoneessa. Järkevämmät ihmiset olisivat ehkä pistäneet koko höskän myyntiin ja rakentaneet kaiken uudestaan jonnekin muualle. Me päätimme kuitenkin pysyä paikallamme. Takapihan jalkapallokenttä päädyttiin laittamaan puoliksi ja laajennusosa sovitettaisiin pohjoiskulmaan.

Kaivuri lepuuttaa kauhaa ennen seuraavan aamun töitä.

The Kuoppa.

Hirveä kuoppa ja pienen pieni kellari.

Ihan just voi kylvää nurmikon.

Valmista syksyllä 2011. Mitkä ruskeat tuijat?

Tulihan se lopulta valmiiksi. Übervaaleansininenkin vaihdettiin koko talossa rauhallisempaan Untamoon. Kun tasoittelin nurmikon multia pelkän lapion ja rautaharavan kanssa raskausviikolla 34+jotain, olisi ehkä kannattanut ottaa naapurin tarjoama tasoitusapu vastaan. Mutta ei sitä ehtinyt. Kyllä nää kasat tästä siirtyy. Ja vinkkinä kaikille taloa rakentaville. Tarkistakaa, viedäänkö ne rakennusaikaiset murskeet ja hiekat pois ennen mullan levittämistä. Oli mukava yllätys alkaa kaivamaan kuoppaa marjapensaalle.

Tähän asti olemme mahtuneet olemaan tässä hyvin, vaikka takapiha pienenikin puolella. Nyt meille olisi kuitenkin tulossa pihaan Se. Tunnetummalta nimeltään Suuri ja ruma. Kun ulkonäköseikkojen yli on päässyt, on trampoliinin sijoittamiselle enää yksi este. Joka paikassa tuntuu olevan tiellä kukkapenkki...

Hiekkalaatikkoa ei siirretäkään ihan hetkessä

Kun muutimme tänne, hiekkalaatikko oli sijoitettu periaatteessa oikeaoppisesti siten, että se näkyi keittiön ikkunasta. Koska me olimme kuitenkin vielä tuolloin lapseton pariskunta, sai hiekkalaatikko siirtyä osina vintille odottelemaan uutta kotiaan.

Neljä vuotta myöhemmin päätin pistää hiekkiksen takaisin pihalle. Esikoiselle oli voinut uskotella, että "hiekkakakkujen" tekeminen mullasta keskellä keskeneräistä kukkapenkkiä on ihan standardimenoa, mutta kuopuksen astuttua kuvioihin kannatti pykätä perinteinen malli takaisin pystyyn.

Paikka olikin sitten suuri kysymysmerkki. Tai olisihan noita hyviä paikkoja, jotka näkyvät esimerkiksi olohuoneesta yhdellä mulkaisulla, ollut parikin - jos ei siinä kohtaa, kappas vaan, kasvaisi jo kukkia. Lopulta paikaksi valikoitui varmaan koko pihan turvallisin paikka: vieressä parkkipaikka ja autotie. Ja näkymä laatikkoon sisältä ainoastaan takkahuoneesta, jossa en ikinä oleskele. No joo, ottaen huomioon, että olen kesät aina kaivamassa ulkona, on kai aika sama, missä laatikko sijaitsee.

Lopullista paikkaa mallailtiin anopin ja yhden työmiehen kanssa pienessä kiireessä ja lopulta ahdistuin asiasta ja totesin, että se on siinä. (Ajattelin tietysti raahata sen yksin vielä hieman johonkin toiseen paikkaan, mutta hullun maine tulisi heti, jos en lopettaisi pohtimista NYT.)

Anoppi ja appiukko lupasivat hakea hiekkaa jossain vaiheessa. Sitä en kuitenkaan ottanut huomioon, että he myös ystävällisesti minulle yllätyksenä lapioisivat hiekan laatikkoon valmiiksi.

Se on siinä ja hyvä niin.

Pitäähän ihmisellä kärhöjä olla.

Kärhöt ovat ihania. Tottakai piti sellainenkin pihaan saada. Miten ihana se olisi kiipeillessään omenapuuta pitkin ylös ja kukkiessaan pitkään kesän puolivälistä lähtien.

Vinkki 1. Osta kärhötuki. Metallinen. Pajuhäkkyrät kompostoituvat pystyyn parissa vuodessa. Tosin niin tämä kärhökin, joten ongelma ratkaistu!

Vinkki 2. Jos haluat kärhön kiipeilemään puuhun, istuta vanhan puun juurelle. Toisaalta tällöin kaivaminen on mahdotonta, joten älä istuta ollenkaan.

Vinkki 3. Älä ainakaan istuta kääpiökasvuisen koristeomenapuun juurelle ja lyö kuopan pohjalle hevonpeetä, kanankakkaa ja ylivuotista maatilojen Y-lannosta.

Komeasti kukki juu...

Kaksi kesää myöhemmin, miten niin puuttuu pala?

Kuristajakärhö on siirretty tänään. Raporttia tiedossa myöhemmin...

Puutarhaportti mulle nyt heti!

Sitä kun saa jonkin asian päähänsä, se ei hevillä lähde pois. Niin kuin vaikka puutarhaportin. Olen ainakin kaksi vuotta ollut sitä mieltä, että jonkinlainen portti olisi kiva. Kaksi vuotta on mennyt myös pohtiessa, mihin sellaisen tällä pihalla saisi tungettua. Jos siis sellaista edes tarvitsee. (Tai mitäpä sitä ihminen pihaansa tarvitsisi muuta kuin terassin ja nurmikon, mutta siitähän nyt ei ole taas tässä kyse.)

"Kiinnitys maahan teräskiiloin" valistaa Terra. Härpäkettä ei siis siirretä ex tempore jonnekin toisaalle, kun jos mieli muuttuu. Hmmm, pitäisi siis kerrasta onnistua.

Paikkoja ei vain ole monta tarjolla. Alun perin kaavailin sitä tähän pensaiden ja koristeomenapuupenkin väliin. Kun sen puun piti jänesten hyökkäysten jälkeen kuolla ihan just. Ja samojen ristiturpien piti pitää myös viereiset norjanangervot kurissa. Tuohon välikköön tulisi siis portti, joka johtaisi parkkipaikalta paratiisiin a.k.a hiekkalaatikolle. Mutta sitten tulikin pihavarasto ja puukin vain kasvaa vuodesta toiseen. Pirulainen.

Onpas muuten MAHTAVAA kukintaa elokuun lopussa.

Paikka nro 2. Portin läpi pitäisi kai päästä kävelemään ihan oikeasti läpi. Sen pitäisi niin kuin johtaa jonnekin. Ja ne kärhöt pitäisi saada istutettua ympärille.

Behold, viinimarjapensaita ja Biolan Pikakompostori220. Ehkä ei kuitenkaan.

Joten jäljelle jää tämä. Eikö tuo nyt huuda jotain korkeaa keskelle? Ja ne parit kärhöt siihen. Olisi muuten yksi omenapuunrepijäkärhökin siirtoa vailla. Viiden vuoden päästä tuijat olisivat parimetrisiä ja kirsikkapuunkin tynkä vaihdettu johonkin paremmin kasvavaan...

Olisi taas lapiolle töitä.

Paikka on sillä tavalla ongelmallinen, että tuossa on talvisin lumenkasauspaikka. Ja jos tulee oikein paljon lunta, lumilingon pöhötyspaikka. Mutta jos portin pitää huojumatta kestää parin kärhönkin vetovoima, pysyisi se varmaan pystyssä lumitykityksessäkin. Ja jos ei muuten, mahtuuhan 140-senttisestä reiästä menemään lumikolalla monet kerrat...

Edit. Ja tämä siihen tuli.

Kas, kasa.

Se ei ole piha eikä mikään, jos ei ole multakasa tontilla vähintään 50% vuodesta. Tämä vuosi taitaa olla ensimmäinen, kun ei ole vähintään viittä kuutiota multaa muodostamassa tilataidetta keskelle nurmikkoa.

Puistomuumi työn touhussa kasan takana.

Laskeskelin, että tontille on tuotu ainakin 18 kuutiota multaa. En ole ihan varma, minne sen kaiken olen saanut lapioitua. Eikä näissä laskelmissa ole mitään laajennukseen liittyvää.

Multa- ja hakekasoihin on liittynyt siirtopuutarhurille olennainen juttu: siirtäminen. Siinä kärrätessä on ehtinyt miettiä hetken jos toisen, miten voi aina olla, että kasa ja kohde voivatkin sijaita eri puolilla tonttia. Ja ne kuuluisat viimeiset sanat kaivuri- tai kuorma-autokuskille "Joo, jätä vaan siihen", kun et ole ehtinyt miettiä parempaa säilytyspaikkaa muutamalle kuutiolle maa-ainesta. Tai uskaltanut kysyä, saisiko sen lastin kipattua puoliksi eri puolille...

Multakasan lisäksi voit sisustaa myös hakekasalla. Jos ei multakasasi peitä sitä.

Vannon, että jatkossa keskityn vain kuoppien kaivamiseen. On huomattavasti rentouttavampaa saapua pihaan, kun ei työmaa huutele heti auton ovelle vastaan. 

Joka tapauksessa, multakasa pihassa kasvattaa kummasti keskeneräisyyden sietokykyä, joka ei tähän asti ole ollut varsinaisesti vahvuuteni. Pihan laittaminen on opettanut näinkin kärsimättömälle ihmiselle, että kaikkea ei voi saada heti. Syitä on useampiakin: raha, aika, omat voimat, käsillä tekemisen hitaus... Mutta ennen kaikkea olen oppinut sen yksinkertaisen faktan, että kasvit kehittyvät vain kasvamalla. Ison puun ehkä voisi vielä saada ostettua taimistolta, mutta kaksimetristä aronia-aitaa ei.

Vuonna 2007

Muutimme tänne mäelle toukokuussa 2007. Talo oli ostettu saman vuoden tammikuussa, huomatkaa kauniisti viheriöivä nurmikko takapihalla. (Etupiha antoi kattavan kuvan männyn neulastuotannosta ja tontin voikukka- potentiaalista). Silloin hinnat olivat korkealla ja tämä oli oikeastaan ainoa varteenotettava, johon myös rahat riittivät. Eikä siinä mitään, talo oli meille sopiva, tonttikin tasainen.

Yhden miinuksen tosin keksin - talo on väärin päin tontilla. Sen sijaan, että voisi silmäillä vuokratiluksiaan yhdestä suunnasta, on tässä selkeästi etu- ja takapiha. Ja jonkinlainen sivupiha. Joka sijaitsee loogisesti talon pääoven edessä, koska se etupihahan on kadun vieressä...

Takapihan jalkapallokenttä viheriöi.

Näkymä kadulta. Edellinen omistaja oli istuttanut jo aidan yhdelle sivulle.

Siinähän niitä näkyi siirrettäviä kohteita jo useampikin. Äkkiseltään vilkaistuna olen jättänyt paikalleen aidan ja takapihan toisen kiven. Ja talon.

Kannettuamme muuttokuorman sisään vilkaisimme keittiön ikkunasta ulos. Jänis! Elävä jänis! Meidän pihassa! Nyt äkkiä kamera jostain! Äkkiä! Mitä, eihän se liikukaan mihinkään... Nytkö se menee makaamaan tuohon keskelle?!

Maailmanomistaja. Tämä oli enne.