lauantai 16. tammikuuta 2016

Syksyn värit

Elokuussa tulleet helteet tekivät loppukesän kukinnasta aika kaunista. Alla olevassa kuvassa tiivistyy tulevien kesien tavoitteeni "vähemmän on enemmän". Okei, tämä penkki on vähän huono esimerkki, koska siinä on valeistutuksessa kaikki se, mitä hommasin Kauppilan alesta edellisenä syksynä ja sillisalaattihan sellaisesta shoppailusta seuraa.

Mutta tykkään tuosta pikkusyreenin ja tarhalyhtykärhö 'Dianan' yhdistelmästä - enkä vähiten siksi, että jostain syystä pikkusyreeni päätti kasvattaa uusia lehtiä vain oksiensa päihin. Jos kärhö ei selviä tästä talvesta, ostan uuden samanlaisen tilalle ja kaivan sen syvemmälle kuin 20 senttiin.


Syyskuun alussa piha alkaa jo ruskettua ja kasvitkin ovat suorastaan ylikasvaneita. Mutta eihän tässä vaiheessa toisenlaiselta tarvitsekaan näyttää. Suurin osa kasveista on jo tehnyt tehtävänsä ja tarhurikin on vähän kyllästynyt koko kukkatouhuun, joten lakastuminen alkakoon!



Nämä pinkit liljat kukkivat todella myöhään - siitäkin huolimatta, että kasvupaikka on koko päivän auringossa. Koska olen (tietenkin) heittänyt myyntipakkauksen roskiin, en muista enää liljojen tarkkaa lajia tai nimeä. Hämärästi muistelisin, että jotain näiden huonosta talvenkestävyydestä olisi mainittu. No, ensi kesänä olen tämänkin asian suhteen viisaampi.


Kuopus hoivaa uutta jättikuunliljaa.
Loppukesästä 2015 sai jo hieman makua siitä, millaisilta tulevat syksyt tässä pihassa voisivat näyttää. Takapihalla kukkivat elo-syyskuun vaihteessa punahatut ja hortensiat. Punahatut ovat olleet positiivinen hetken mielijohteesta johtunut hurahdus. Aikaisemmin en ollut koko kasvista yhtään kiinnostunut, kunnes puutarhaliikkeessä päästä kuului 'naks'.

Hohtoa illan hämyssä.




Echinaea purpurea 'Guava Ice'
Syyshortensiat eivät ehtineet tänä syksynä punastua oikeastaan lainkaan. Edellisenä vuotena 'Vanilla Strawberrystä' tuli kauniin vaaleanpunainen ja 'Pinky Winkyt' ehtivät tummanpunaisiksi. Nyt oli tarjolla vain valkoista, mutta miellyttihän sekin silmää ihan tarpeeksi.

Hydrangea 'Vanille Fraise'

Hydrangea 'Pinky Winky'


'Diana' ilahduttaa edelleen.

Näihin kuviin päättyy vuoden 2015 kesän muistelu. Suunnitelmia tulevalle kesälle ei toistaiseksi ole ja hyvä niin. Jos edellisiä vuosia muistelee, niin kummasti sitä kaivettavaa on kevään edetessä keksinyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirsitkö sinäkin tänään jotain?