torstai 25. syyskuuta 2014

Kaahaten Kauppilaan

Olen tähän asti onnistunut välttelemään Turussa sijaitsevaa Kauppilan puutarhamyymälää tehokkaasti. Koska se on Turussa ja en ole lapset kyydissä valmis sompailemaan ties missä. Raisiossa voin käydä Ikeassa ja Myllyssä. Ja Turussa Skanssissa. Mutta enhän minä mihinkään Kauppilaan uskalla lähteä. Kunnes kaveri sanoi, että sinnehän on todella helppo ajaa. Olin jo tilannut häneltä syksyn perenna-alesta muutaman neidonkurjenpolven ja ajattelin, että ne saavat riittää. Kunnes tänään selvitin ajoreitin. Ja myymälähän on parin kilometrin päässä Skanssista!

Köröttelimme siis sadepäivän viihdykkeeksi shoppailemaan. Kuopus nukahti autoon, joten kauaa ei paikan päällä voinut paikkoja tutkia. Lisäksi väsynyt esikoinen sinkoili kukkaselta toiselle ja olisi halunnut välillä ostaa kaiken ja välillä ei mitään. Ehdimme kiertää perennat ja lehtipuut – havut, pensaat ja hyötykasvit kuten myös kaikki sisustustilpehööri saivat jäädä muille.

Mukaan tarttuivat seuraavat rehut:

Echinacea purpurea Guava Ice

Echinacea purpurea White Double Delight


Tarhakeijunkukista menin ostamaan limenvihreää, mutta juuri sen väriset taimet olivat paljon pienempiä kuin muut ja aloin epäillä niiden kestävyyttä. Yksi tummalehtisistä pääsi mukaan.

Heuchera Berry Smoothie

Esikoinenkin halusi oman kasvin. Tyylilleen uskollisesti päätyi tähkäesikkoon.


Tumman komeamaksaruoho 'Xenoxin' ilmoitettiin verkkokaupassa olevan loppu, mutta onneksi sitä olikin kuitenkin vielä paikan päällä tarjolla. Olen katsellut näitä nettikaupoissa jo vuosia, mutta en ole halunnut alkaa tilaamaan mistään. Nyt niitä oli nenän edessä useampi! Ostin pihinä yhden. Näitä on onneksi helppo lisätä leikkaamalla varsia maljakkoon ja istuttamalla ne parin viikon päästä juuret kasvattaneina maahan.

Komeamaksaruoho 'Xenox'.
Xenoxin kaveriksi lähti vaaleakin versio, jota ehdin jo ihastella naapurin pihassa. Tämän kanssa on samanlaiset lisäyssuunnitelmat.

Ja sitten se heräteostos, joka teki pihabudjettiin melkoisen reiän ja nollasi tehokkaasti ideani alennusmyyntiostoksien edullisuudesta... Takapihallehan hommasin pari viikkoa sitten kauan himoitsemani pikkusyreenin. Ehdin kuitenkin mallailla sitä myös etupihan eri kolkkiin sen verran, että nyt tarttui mukaan toinen samanlainen. Kai sinne etupihallekin vielä yksi kukkapenkki mahtuu. Ihan pieni vain.

3 kommenttia:

  1. Hänpä löysi oikean taimiston!! Siis jopa käy kateeksi....
    :)

    VastaaPoista
  2. Tuollainen tähkäesikko olisi kiva! Olisipa Kauppila vähän lähempänä...

    VastaaPoista
  3. Lapsen kanssa kannattaa oikeasti tehdä välillä heräteostoksia - ainakin näitä puuta tai kaksimetristä pensasta pienempiä! Esikoinen on valkannut pihaan myös violetin- ja pinkinsävyisiä palloesikoita. Toivottavasti kaikki selviävät hengissä talvesta.

    VastaaPoista

Siirsitkö sinäkin tänään jotain?