lauantai 16. tammikuuta 2016

Kesäkuun alku on laukkojen aikaa

Koska kesä menee töitä tehdessä, pihalla myllätessä ja lasten kanssa touhutessa, ei ole ollut aikaa blogimuisteluille. Nyt ulkona on kuitenkin parikymmentä astetta pakkasta, lumityöt on tehty ja on hetki aikaa muistella mennyttä kesää - ja samalla ehkä hieman suunnitella tulevaa...

Kesäkuussa, kun tulppaanit ja narsissit alkavat hiipua, on laukoissa ollut jo pitkään lupaavat nuput. Vuonna 2014 pihassa kukki pussillinen violetteja ukkolaukkoja ja syksyllä ostin niiden seuraksi Liiteristä myös jättilaukkoja. Ja jättejä niistä kasvoikin...

Metriset varret kurkottelevat aurinkoon.
Ja plop! Kieltämättä nämä ovat aika mahtailevia kasveja. Jopa tässä pihassa, jossa kaikki perinteiset istuttamisen ja ryhmittelemisen säännöt tupataan unohtamaan, varsinkin jättilaukkojen isot pallokukinnot ovat jokseenkin hassu näky. Laukkojen kukinta-aika on myös sellainen, että ne saavat paistatella pihan kuningattarina lähes yksin.

Syreeni 'Moskovan Kaunotar' kukkii kyllä samaan aikaan.

Laukkojen lehdet alkavat kellastua jo kukinnan aikana ja haluaisin maastouttaa ruskettuvat lehden piiloon muiden kasvien taakse. Vaaleanpunaiset pallohortensiat ovat kesän alussa vielä matalia, mutta antavat jo vähän näkösuojaa. Tähän kohtaa istutin myös useita matalan kurjenpolven rönsyjä (ei muistikuvaa lajista tai väristä), jotka varmaan jo tulevana kesänä peittävät koko penkin maanpinnan tasolta.


Yksinäiset katseenvangitsijat.

Kartanopioni kukkii myös samaan aikaan.

Koristeomenapuu 'Linnanmäki'
Allium Giganteum 'Alba'
En nyt vielä osaa sanoa, mitä mieltä olen näistä valkoisista. Mielestäni nämä jättilaukat kaipaisivat lähelleen matalampia sukulaisiaan, mutta en jaksanut syksyllä ajatella asiaa niin paljon, että olisin kantanut pussin kaupasta kotiin asti - käsissäni toki jo pitelin. Ehkä ensi syksynä sitten.


Laukat siementäisivät ilmeisesti varsin innokkaasti ympäristönsä täyteen jälkeläisiään, jos vain antaisi siementen kehittyä loppuun asti. Itse katkoin hujopit poikki siinä vaiheessa, kun kukinta oli päättymässä, vaikka siemenkodatkin olisivat ihan kauniin näköisiä. Etupihan kukinnan perusteella jokainen laukka jakaantui kahdeksi jo yhdessä vuodessa, joten lisääntymistä taitaa olla tiedossa ihan tarpeeksi ilman siemeniäkin.

Tarhakurjenpolvikin kukassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirsitkö sinäkin tänään jotain?